21.5.2012

Puunhalaaja.

Hörhötekstivaroitus!

Mulla on ollut aina erityinen suhde puihin. Kiinnyn helposti niihin ja koen ne jotenkin läheisiksi. Alle kouluikäisenä raivosin metsämiehille, kun ne tuli harventamaan lähimetsän pusikkoa ja revin aina irti kaadettavaksi merkatuista puista niitä punaisia nauhoja. Kymmenenvuotiaana tulin kouluun itkien, kun yhden lempipuuni kotimetsään iski hakkuutyöt. Opettaja yritti mua lohduttaa. Sävelsin sille puulle laulun jonka osaan vieläkin. Ollessani 4vee lupasin yhdelle pikkuriikkiselle kuusenalulle, että suojelen sitä. Jouduin ekan kerran suojelemaan sitä, kun se oli joulukuusen kokoinen. Muutama vuosi sitten koitti toinen kerta, kun siinä metikössä tehtiin raivaustöitä. Kaikki muut kuuset kaadettiin, paitsi se minun suojatti, koska ripustin siihen lapun "Ethän kaada minua!". Vanhempani kysyvät edelleen minulta varovasti ja hienotunteisesti lupaa, kun kotipihasta pitäisi joku puu kaataa syystä tai toisesta. Aina tulee paha mieli kun tuttu puu pistetään palasiksi. Täälläpäin kaupunkia asuessani olen käynyt tuossa lähimetsikössä säännöllisesti varta vasten yhden puun luona. Olen painanut poskeni puuta vasten ja keskittynyt hetkeen. Puusta hehkuu sellaista maaduttavaa energiaa. Se muistuttaa, että elämä on jotain ulkokuorta ja vaikutuksen tekemistä paljon suurempaa. Kun kävin sen luona pari viikkoa sitten, tuli suru. Oli vain kanto.

2 kommenttia:

  1. ihana teksti!

    www.doradodelfin.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. kiitos, välillä heittäytyy tunteelliseksi (: sun blogissa on tosi hienoja kuvia!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.