24.12.2011

Kesään.

Matkalaukussa on kuusi kesämekkoa, aurinkorasva, aurinkolasit, hellehattu ja parit sandaalit. Minä karkaan täältä pois hetkeksi (:

Ihanaa joulua kaikille!

8.12.2011

Opiskeleva, parrakas ja vihreä juoksulenkki väärinpäin.

Noni. Nyt on tehty ja esitetty kandiseminaarityö, kirjoitettu yksi essee ja tehty yksi tentti. Vielä ensi viikon alussa kaksi tenttiä ja yksi essee, niin joululomajeejee on täällä! (Eli siis ehtii käymään enemmän töissä, mutta kuitenkin ^^)

Perjantaina olin Satun kanssa Lutakossa bändärinä. Tuli piirreltyä sydämiä bäkkärin seinään, letitettyä hevimiehen partaa ja tanssittua huonoa teknoa jossain kellarihuoneessa. Lauantaiksi olin lupautunut myymään taas lippuja korispeliin, ja ei kyllä kauheen kiva paikka ollut summereineen, ihmisineen ja pallon pomputuksineen hieman edellisestä illasta pääkipuiselle Sinille. Nooooh, oma vika oli se olo ^^.

Lauantaina oli kaverin synttärit, josta karattiin Satun kanssa nälkäisinä grillille ja jatkettiin Shakeriin, jossa herra dj täytti lupauksensa soittaa meille Led Zeppeliniä väärinpäin, jos paikalle ilmaannutaan. Hihi.

On ollut idyllistä parisuhdeaikaa: yhteisiä juoksulenkkejä, ulkona syömistä, musiikkikeikka popparissa, mun vanhempien luona kokkausta ja saunomista. Ja tietenkin sitä ultimaattisen romanttista pyykinpesua, argh. Kävin siis sunnuntaina ekaa kertaa elämässäni juoksulenkillä jonkun toisen kuin Murun kanssa. Ihanaa rääkkiä juosta parempikuntoisen kanssa! Käytiin tiistaina uudestaan. Mua myös aina ihmetyttää Murun energiavaraston valtavuus.

Nyt teetä, päiväunet ja sitten tenttikirjojen ääreen. Se pieni ja vihreä on osannut ottaa vähän rennommin.

30.11.2011

Väsy.

Välillä elämässä joutuu palaamaan perusasioiden äärelle.

-Täytyy muistaa syödä.
-Ei saa ottaa liika töitä tai opintoja.
-Ei saa liikaa murehtia mitä muut ihmiset on mieltä.
-Ei saa muutenkaan murehtia.
-Ja sitten kun on paha mieli, siitä ei tarvitse liikaa huolestua. Se menee kyllä ohi.
-Ei saa verrata itseään liikaa toisiin. Minä ja sinä ollaan molemmat arvokkaita juuri tällaisina.

Hohtavia kultareunuksia tai kokonaisia kultapilviä on onneksi joka puolella.

-Pieni pehmeä superiloinen puudeli
-Ystävä, joka aina vaan jaksaa mun juttuja kuunnella
-Laulun ja soiton taika
-Sopivan sekopäinen perheeni
-Liikunnan tuoma piristys ja hyvä olo
-Oma koti, jonka ovea ei tarvitse avata kellekään
-Se Tärkeä, joka ottaa syliin jos kuitenkin tulee suru

Käärin vihreän örvelöni lämpimään vilttiin, juotan sille teetä ja laitan sille jotain kivaa musiikkia. Silisilituitui, rakas pälli.

25.11.2011

Hiljainen koira, muuttumisleikki ja vessanpönttö porraskäytävässä.

Maanantaina olin arkea paossa Roopen ja Murun kanssa kylpylähotellissa. Keilattiinkin, ja huhhuh kun oli muutamassa vuodessa päässyt mun taito rapistumaan. Muru osaa ottaa uudet paikat tosi rennosti, niin hotellissa yöpyminen sen kanssa sujuu hyvin, paitsi että yöllä se välillä haukkuu. Minä hankin tällä viikolla Murua varten tällaisen haukunestolaitteen. Se toimii periaatteella, että kun koira haukkuu (eikä laite ees reagoi muihin koviin ääniin!), siitä lähtee ihmiselle kuulumaton, mutta koiran korvaan epämiellyttävä ultraääni. Ihan maaginen vaikutus on ollut Muruun! Suosittelen.

Tiistai meni töissä, keskiviikon tein kandiseminaarityötä (jonka palautus on ensi viikon keskiviikkona, iiks), eilinen meni töissä. Aamulla ehdin kuitenkin käydä juoksemassa, ja lenkin jälkeen peilistä katsova ilmestys oli niin mielenkiintoinen, että ajattelin teille jakaa sen. Tässä mun lenkkilook :D



Suihku, piilarit, muutama paplari, meikkiä...




Hiukset auki ja vähän pöyhimistä. TADAA!



Löysin meidän porraskäytävästä vessanpöntön! Musta se oli mielettömän siisti juttu.



Tänään teen kandiseminaarityötä, käyn ystävän kanssa kahvilla ja tanssin yön pois kavereiden järjestämällä klubilla.

20.11.2011

Silmäpako.

Purettiin mun mallisopimus. Musta on nyt tuntunut siltä, etten noita hommia halua hetkeen tehdä. Erinäisistä konflikteista johtuen alkoi tuntua liian raskaalta, jotta sitä harrastuksekseen jaksaisi tehdä. Kävin torstaina toimistolla juttelemassa ja päätettiin purkaa se sopimus. Tuon toimiston listoilla olin melkeen neljä vuotta, ja siihen aikaan on mahtunut ihan huikeita kokemuksia ja mahtavia ja rakkaita ihmisiä. Yksi elämänsykli taisi pyörähtää, saa nähdä mihin maailma seuraavaksi minut heittää (:

Torstaina vietettiin saunailtaa Satun ja Annen kanssa. Ihanat tytöt ja ihania tyttöjen juttuja! Pesin hiukseni pitkästä aikaa markettishampoolla ja ohhoh kun tukka tuntui hyvältä seuraavana päivänä! Silikonin lisäyksen taikaa? Perjantaina oli mallitoimiston pikkujoulut (joihin olin kaikesta huolimatta tervetullut), lauantaina oltiin Roopen sukujuhlissa (mikä ei ollu ihan maailman kivointa pikkujouluja seuranneena päivänä :D) ja sain Rajun Veden Tytön yökylään (joka hyvin painokkaasti sanoi unissaan: "ne tarvii jakorasiaa!"). Tänään kävin porukoilla ja oon laiskotellut Murun kanssa.

Hengitän, luotan, rakastan, odotan, toimin, ihmettelen, hyväksyn.

19.11.2011

Oiiiiii!

"Sini is matchlessly heartful and sincere person. She always spots
four-leaved clovers from the roadside while we walk, it's unbelievable. If
you get a change to meet her you should most definitely do that."

<3

16.11.2011

Kiukiukiu.

Aamu oli jotenkin nihkeä. Kampaus meni pilalle ja tuli vaatekriisikin. Ratkaisin asian olemalla menemättä luennolle ja meditoimalla tunnin. Sitten lähdin kaupungille menettämään hermoni pikkujoulumekon etsimisessä. Illemmalla Elli tuli käymään teellä ja luin tenttikirjaa. Opin tänään mm. että maapallolla on asunut arviolta noin 50 miljardia ihmistä, joista 14% elää tällä hetkellä, ja että abortteja tehdään vuodessa noin 46 miljoonaa. Paljon sieluja.

Meinasin kirjottaa tähän jotain turhan provosoivaa, kun taas kiukuttaa laihojen ihmisten haukkuminen. Jätän väliin kuitenkin.

Oonpas ollut lähiaikoina usein kiukkuinen.

14.11.2011

Tuplaonnea.

Lähdin Roopen työmatkalle viikonlopuksi hengaamaan. Tykkään nukkua hotelleissa (ja ah, se aamupala <3), sain luettua hyvin tenttiin ja kävin moikkaamassa tätiäni. Liotin itseäni myös pariin kertaan porealtaassa. Oikein mukavaa olemista! Tulin juuri Jyväskylään junalla. Mulla oli sellainen työskentelyhytti, niin sain sielläkin hyvin opiskeltua. Kohta olen lähdössä töihin.

Käytän usein sukkiani sekaisin silleen, että eri jaloissa on eriväriset sukat. Musta se on vaan kivempaa niin. Se on alkanut tarttua lähimmäisiini :D



On se jännä, miten erilainen maailma on känkkäränkän silmin. Huonolla tuulella peilistä katsoo rumempi olio, ruoka maistuu huonommalta, kengät hiertää enemmän, laukku tuntuu painavammalta, ihmiset on yhtäkkiä muuttuneet kauheen tyhmiksi ja ärsyttäviksi, eikä mikään suju suunnitelmien mukaan. Ei pitäisi antaa huonon tuulen huijata itseään, koska ei minun maailmani ainakaan ole oikeesti tuollainen (vaikka kyllä siinä mun kasvispizzassa ihan oikeesti oli salamia). Välillä olen känkkäränkkä, mutta nyt on sellainen fiilis, että tästä päivästä tulee hyvä. (: Matkalla juna-asemalta kotiin bongasin kaksi (2) neliapilaa vierekkäin.

9.11.2011

Irvistellen.

Viime viikolla kävin katsomassa mummoa Helsingissä ja sain Roopen kotiin. Eilen meidän sohvalla surffasi itävaltalainen pariskunta. Oon joogannut ja opiskellut villinä. Nyt on pinnassa sellainen oppimisen ilo. Ei tunnu, että lukisi tenttiä varten, vaan ihan omaksi ilokseen ja hyödykseen. JES! Pari päivää sitten oli pakko lähteä luennolta kesken pois, koska en meinannut osata käyttäytyä. Aloin leikkimään keskenäni sellasta leikkiä, että irvistelen luennoitsijalle aina kun se kääntää selkänsä... Aina ei olis hyvä poistua kotoaan ihmisten ilmoille :D

Saatiin kiinalaiselta tuttavalta vihreää teetä, jota se oli saanut isältään postissa. Se tee on noudettu suoraan tilalta ja on ihan tuoretta. Oon rakastunut.

7.11.2011

Heheee.

When nothing seems to go right, go left.
When someone says "I love you" and you don't feel the same way, just say "I love Youtube" really fast!
I have a body of a god. Unfortunatelly it's Buddha's.

31.10.2011

Huonompi päivä.

Rakas 31.10.2011!

Tämä on omistettu sinulle.



Onneks oot pian ohi.

Pari kuvaa.

Näitä en ookkaan teille vielä näyttänyt (: Kuvauksista viime kesältä.


30.10.2011

Tytöt.

Viikonloppuuni kuului kuusi tuntia joogaa, Aikuistensatutytön kanssa olemista ja tanssia.

2,5 tunnin astangajooga on muuten aika raskas setti! Mua alko tunnin loppupuolella huippaamaan, niin kun paria muutakin tyttöä. Ohjaaja päätti sitten, että jätetään suosiolla pari juttua tekemättä. Oli kuitenkin tosi kehittävä joogaviikonloppu. Hurjan paljon eroja on opettajien tyyleissä ja painotuksissa, sen huomasin.

Eilen illalla sain Satun tänne kylään. Käytiin kuplien kierimässä keskustassa. Baarista ei tarvinnut tällä kertaa yksin kotiin lähteä, kun sain Satun viereeni nukkumaan ^^. Tyttö nukkui kuulemma ekaa kertaa satiinilakanoissa. Ja siitä oli tosi huvittavaa, kun aloin kolmelta yöllä tehdä meille ruokaa. No kun oli nälkä!



[Huomatkaa hieno Spice Girls -tarra kuvan vasemmassa yläkulmassa!]



Tänään on ollut aika veemäinen ikävä. Minulla on ihan oma kokonainen elämä elettävänäni täällä, joten hyvin pärjään itseksenikin. On kuitenkin vaan paljon kivempaa, kun on se Tärkeä siinä arjessa mukana. Noh, onneksi se tulee kotiin jo ylihuomenna (: Niin se kuukausi vaan on jo melkeen kulunut.

26.10.2011

Asiantuntija.

Eilinen ja tämä päivä sujui kaavalla aamulla kouluun, sieltä töihin, illalla kotiin. Esitin tosiaan keskiviikkona ideapaperini kandiseminaarikurssilla ja se meni hyvin. Tuntui hyvältä, kun pitkästä aikaa minua arvioitiin jonkun muun kuin ulkonäön perusteella (vaikka tietysti olin laittautunut ihan pirun hyvän näköiseksi XD). Kolme professoria antoi palautetta ja kyseli juttuja työstäni ja aiheestani. Oli asiantunteva olo, kun osasin vastata hyvin (: Nyt tuntuu kivalta jatkaa sen työn kirjottamista.

On muuten ihan oma maailmansa tuo Ylistönrinne, jossa sijaitsee bio- ja ympäristötieteiden, fysiikan ja kemian laitokset. Kirjakielistä muminaa, lenkkareita, huppareita, reppuja, rasvaisia tukkia, silmälaseja. Sini luvs geeks <3! Ei kauheen monta korkkareilla sipsuttajaa tule siellä vastaan. No minä sipsutan niidenkin edestä.

Tänään toi posteljoonisetä kutsun ystäväiseni häihin! Ne on jo parin viikon päästä, enkä tiennyt asiasta etukäteen. IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIH <3<3<3<3<3<3

24.10.2011

SUPERPÄIVÄ!

Mun kamera on ollut hukassa, eikä sen vuoksi täällä ole nyt oikeen kuvia ollut. Löysin sen äsken, eli ehkäpä taas niitä välillä olisi (:

Sain eilen tehtyä yhden kirjotuskurssin valmiiksi. Ihana tunne kun on päihittänyt koulutehtävän! Tuli myös kiva olo kun huomasin, että kaikki ruokakaupan ostokseni olivat luomua (luomukarjalanpiirakoita, luomukauramaitoa, luomukananmunia ja luomuomenoita).

Tänään heräsin virkeänä, joskin vähän surumielisenä. Olin nähnyt unta, jossa olin löytänyt kadoksissa olleen ametistikoruni, joka on minulle tärkeä. Se on ollut hukassa reilun kuukauden, ja harmistuin kun se oli edelleen hukassa. Nousin ylös, keitin puuroa, kävin Murun kanssa ulkona ja jumppasin. Olin merkannut kalenteriini työvuoroni väärin, niin menin sinne tänään turhaan. Hups. En kauheasti harmistunut, sillä olinhan saanut päiväni hyvin jo käyntiin, eikä työpaikka ole kaukana kotoani. Ehdin sitten tekemään tänään vaikka mitä! Pinkaisin yllättävästä vapaapäivästä innostuneena kirpputorille tekemään kasan löytöjä. Oon yrittänyt tietoisesti lisätä väriä tummanpuhuvaan vaatevarastooni, ja löysinkin pari ihanaa ja värikästä paitaa (: Nahkaiset kengät löytyi myös. Kotona innostuin siivoomaan vaatekaappiani ja muutakin asuntoa. Valloitin myös pyykkituvan ja pesin monta koneellista pyykkiä. Puhtaan pyykin seasta löysin ihanan yllätyksen: ametistikoruni! JEEEEEEEEEEE, olen niin iloinen että se on taas kaulassani <3 Enneuneksin.



Minun piti vielä tehdä tänään yksi koulujuttu, mutta taidan laiskuuksissani jättää sen huomiseen aamuun. Kandiseminaarikurssilla on vuodossa ideapaperin esittely, eli kerrotaan ryhmälle, millainen seminaarityöstä tulee. Meidän tiedekunnassa on aika erikoinen systeemi, nimittäin seminaarityö ja kandityö ovat kaksi ihan erillistä tuotosta. Aiheen täytyy olla eri, niin kuin myös sitten joskus gradussa. Aika vammasta minun mielestäni, mutta sitä perustellaan sillä, että näin perehdymme useampaan ympäristötieteen osa-alueeseen perusteellisemmin. Väsään huomenna jonkun esityksen kasaan ennen kymmentä, nyt ei vaan ihan hirveästi kiinnosta koko touhu.

Löysin kameran muistikortilta mun turbaanikilahduksesta kuvia :D Tässä teille yksi:

23.10.2011

Hiustenhoitoneuvoja.

Mallin työssä hiukset joutuvat koville. Hiuksia tupeerataan ja käristetään raudalla surutta. Kampaajat suhtautuvat malleihin yleensä ihan eri tavalla kuin maksaviin asiakkaisiin. Otteet ovat kovemmat ja työtahti on kiivas, sillä usein lyhyessä ajassa on loihdittava monta kampausta. Näytöskampaukset tehdään usein aikaisin aamulla, jolloin kampaajilla ei ole muita asiakkaita. Muotinäytökset ovat kuitenkin yleensä vasta myöhään illalla, joten näytöskampauksen on kestettävä koko päivän mahdollisimman moitteettomana. Tämän vuoksi tuuperaus ja hiusmuotoilutuotteiden käyttö on vielä agressiivisempaa kuin kuvauskampauksia loihdittaessa.

Hiukset ovat mallille tärkeä työväline. Rasittuneet hiukset ovat hauraat, elottomat ja katkeilevat. Tästä syystä on erityisen tärkeää, että malli pitää hiuksistaan hyvää huolta. Minulta kysytään tosi usein, kuinka saan pidettyä hiukseni näin pitkinä. Suuri kunnia kuuluu varmasti geeneille, mutta tässäpä muutama vinkki, jotka varmasti osaltaan auttavat:

Vältä repimistä
Näytös- ja kuvauskampausten purkaminen on usein suuri projekti, koska hiukset on saatettu tupeerata aivan takkuun. Missään tapauksessa takkuisia hiuksia ei saa ikinä repiä auki harjaamalla väkivalloin! Repiminen katkoo ja venyttää hiuksia. Hius venyy herkimmin märkänä, joten märkiä hiuksia ei tulisi harjata ollenkaan. Takut olisi paras selvittää ennen pesua hellävaraisesti sormin, vaikka tähän erittäin takkuisten hiusten kanssa saattaakin mennä tunteja. Sitten voi vaikka laittaa hoitoaineen kuvaan tukkaan ja mennä suihkuttelemaan.

Anna hiusten kuivua luonnollisesti
Föönaus kuivattaa hiuksia, sillä kuuma ilma saa niistä kosteuden haihtumaan. Kuivat hiukset ovat hauraat ja kiillottomat. Aina kun mahdollista, jätä föönin huudattaminen väliin, ja anna hiusten kuivua luonnollisesti, niin suot hiuksille niiden ansaitseman levon. Älä kuitenkaan mene litimärillä hiuksilla nukkumaan, sillä sillon päänahka hautuu kosteudessa turhan pitkään, mikä saattaa aiheuttaa hiuspohjaongelmia.

Suojaa hiukset auringolta
Auringon UV-säteen haurastavat hiusta ja haalistavat sen väriä. Hiuksiaan voi varjella auringolta hiuksiin suihkutettavilla UV-suojilla, mutta paras suoja hiuksille on piilottaa ne hatun tai huivin alle ainakin keskipäivän paahtavimpina tunteina.

Vaihda kiharrusrauta lämpörulliin
Kiharrus- ja suoristusraudan lämpötila voi nousta jopa 230°C:seen! Mikään lämpösuoja-aine ei kykene täysin suojaamaan hiusta niin polttavilta lämpötiloilta. Vältä siis rautojen käyttämistä aina kuin mahdollista. Hellävaraisempi vaihtoehto kihartamiseen ovat lämpörullat, joita harvoin käytetään muotinäytöskampauksia tehtäessä, sillä matalamman lämpötilansa vuokse ne tarvitsevat pidemmän vaikutusajan.

Elä terveesti
Terveet hiukset kestävät päivän rasitukset paremmin. Hiukset saavat ravinnon viimeisenä kehossa, joten jo pienet puutostilat vaikuttavat niihin. Muista siis syödä hyvin! Hiukset ja hiuspohja tarvitsevat erityisesti hyvänlaatuisia rasvoja sekä A- ja D-vitamiineja. Stressiä on syytä välttää, sillä se voi jopa aiheuttaa hiustenlähtöä, joten muista myös liikkua ja nukkua hyvin.

Muita hiuselämäntapojani
Pesen hiukseni vain joka neljäs-viides päivä. En ole koskaan värjännyt hiuksiani (varsinkin vaalentaminen vahingoittaa hiuksia). En juurikaan koske niihin arkipäivänä, korkeintaan vaan harjaan ne. Käytän kampaamosta ostettuja shampoita ja hoitoaineita (tällä hetkellä joku Joicon setti, aiemmin oli Tigin S-Factoria). Leikkautan hiukseni aika harvoin, yleensä 0,5-1 vuoden välein.

Sellaisilla ajatuksilla tänään (:

20.10.2011

Sitä ja tätä.

Eilen heräsin vähän neljän jälkeen aamuyöllä. Yritin jatkaa unia. Kului tunti, mutta Nukkumattia ei vaan enää sängyssäni näkynyt. Nousin ylös. Keitin itselleni kamomillateetä ja luin jotain kevyttä (tällä kertaa se oli 7 vuotta vanha cosmopolitan). Ei auttanut. Nousin sitten ylös ja aloin tekemään niitä koulujuttuja. Jes, sain yhden homman valmiiksi! Sitten pystyinkin hyvällä mielillä lähtemään siskojeni kanssa kiertämään kirppiksiä, kun kutsu sellaiselle reissulle tuli. Mulla meni 25e ja nyt vaatekaappia täyttää uusi jakku, paita ja kolme mekkoa. Murulle toin tuliaisiksi kotiin Murun kokoisen pehmolelun, jonka kanssa se on onnessaan paininut. Illalla menin porukoille, jossa oli toisen siskon riehakkaat lapsoset paikalla. Muutaman tunnin siellä kestin, kunnes oli vaan ihan pakko lähteä karkuun sitä jatkuvaa riehumista. Huhhuh.

Viha. Se on tosi syövyttävä tunne. Sen kanssa ei ihminen kauhean hyvää elämää pysty elämään. Helpottaa kamalasti, jos vaikka puoliväkisin mielikuvissaan halaa vihan tunteita aiheuttavaa henkilöä ja antaa anteeksi. Ei ole mitään väliä, ansaitseeko tuo ihminen anteeksiannon vai ei. Rakkaus ja myötätunto eivät ole uusiutumattomia luonnonvaroja, niitä voi kyllä huoletta kaataa vaikka likasankoon. Tietenkään ei pidä vaan maata hiekkana ihmisten jalkojen alla, mutta tekee itselleen suuren palveluksen, jos osaa päästää irti vihastaan.

Kasvoja menneisyydestä, outoja unia, hyvä olo omassa kehossa.

18.10.2011

Takkutukka.

Tänään oli tukanselvityspäivä. Oon ihan sitä mieltä, että hiusmömmöt on muutamassa vuodessa kehittyneet, koska ei tota lakkatupeerauspehkoa meinannut millään saada selväksi. Monta tuntia selvittelin sitä kärsivällisesti sormilla muiden puuhieni lomassa. Oli yksi niin paha takku, että loppujen lopuksi leikkasin sen vaan pois ): Torstain näytöskampausta varten tukkaani suihkutettiin kampausnestettä, lakkaa, tupeerattiin, kuumalla raudalla päältä, lisää lakkaa, tupeerausta ja lakkaa. Ihan hullua. Laitoin selvityksen jälkeen kuivaan tukkaan hoitoaineen ja annoin vaikuttaa muutaman tunnin. Tukka-parka, mutta onneksi kukaan ei ole sitä nyt lähiaikoina raastamassa.

Mun hiuksilla ei ole nyt kyllä mennyt kovin hyvin - niitä on nimittäin alkanut lähteä aika paljon päästä. Viimeksi kun... ööööööööö... reilu kahdeksan vuotta sitten lähti hiuksia, syynä oli raudanpuutos, joten alotin nyt heti asian havaittuani rautakuurin. Mun hemoglobiini on varmuuden vuoksi sen jälkeen mitattu vuoden-kahden välein, ja se onkin pysynyt ihan hyvänä aiemmin. Toivottavasti rauta nyt auttaisi tukanlähtöön, en halua menettää paksua tukkaani.

Niin joo, tuli viime viikolla täyteen yhdeksän vuotta kasvissyöjänä! Ja kyllä, tuo raudanpuutos liittyi ihan varmasti siihen, kun yhtäkkiä vaan lopetin lihan syömisen, enkä siis saanut enää hemirautaa mistään. Hemirauta on kasviperäiseen rautaan verrattuna paljon helpommin imeytyvää. Kasvisruuasta saa kyllä tarpeeksi rautaa, mutta keholla saattaa mennä hetki aikaa totuttelemiseen. Nyt mahdolliseen rautavajeeseeni saattaa olla syynä vihreä tee, jota lipitän nykyään joka ateriankin yhteydessä. Oon suoraan sanottuna vuosien varrella ihan unohtanut ettei se kannata, koska tee haittaa raudan imeytymistä. HUPS. Täytyykin vaihtaa ruokajuoma johonkin muuhun.

Yritin tänään opiskella, mutta ei siitä mitään tullut, kun kotona on ihan liikaa virikkeitä. Päätinkin, että huomenna kipitän heti aamusta kirjastolle opiskelemaan. Nyt mulla on menossa kirjoituskurssi, englannin verkkokurssi ja kandiseminaarityön teko. Tekemistä on siis ihan niin paljon kuin vaan jaksaa tehdä. Hyvä vaan (:

Nyt joogahetken ja romaanin lukemisen kautta unille, muimui.

17.10.2011

Ikävä.

Siellä ne yhet vetelee ihka uudella Mustangilla pitkin maailmaa. Tänään olivat menossa surffaamaan, huomenna käymään Meksikossa, myöhemmin tällä viikolla Vegasiin. Ollaan puhuttu joka päivä puhelimessa, se maksaa 4 senttiä/minuutti enemmän kuin Suomen sisällä soitteleminen. Ei ole kallis hinta!

Yksikseen oleminen ei ole ollut kauhean vaikeaa, mutta nyt on vähän itku silmässä. Meen nukkumaan patjalle ja otan Murun kainaloon. Jospa helpottais.

Vielä kaksi viikkoa.

Ikävä.

Vähän on itku silmässä. Meen nukkumaan patjalle ja otan Murun kainaloon.

Pyyhkeenryöstäjä.

Torstaiaamuna ennen meikkiä ja kampausta:



Torstai-iltana näytöksessä (kuva: Pasi Hakala/Studio Varjo):




Perjantaina:



Meidän toimistossa mallit tosiaan itse suurelta osin suunnittelee sisääntulot näytöksiin. Siitä seuraa sitten vähän tämmöstä: "Sini, me aateltiin, että tullaan lavalle pyyhkeet lanteilla, ja sit sä riisut ne meidän päältä ja meillä on siellä alla ne boxerit!" No niinhän me sitten tehtiin XD.

Lauantaiksi isä nakitti minut myymään lippuja korispeliin. Se on kyllä onneksi aika helppoa ja kivaa hommaa: lipunmyyntipöytä on ihan kentän laidalla, eikä lippuja myydä kuin puoliaikaan asti. Jäin kyllä katsomaan pelin loppuun. Käyn katsomassa isän joukkueen pelejä satunnaisesti muutenkin, viimeksi pari viikkoa sitten.





Eilen kävin Lutakossa kirppiksellä Janin kanssa, ja se tuli sitten vielä täällä käymään teellä. Lopun illan katsoin leffaa, leikin Murun kanssa ja soitin pianoa. Muutama tahti ei meinannut millään luistaa, niin soitin sen pätkän sitten peräkkäin sata kertaa. Nyt sujuu ^^.

Tämä päivä lähti käyntiin aamiaisen jälkeisellä jumpalla. Ilta kuluu kahvilassa pullan tuoksussa. Kivaa on tämä elämä (:

15.10.2011

Risteilyllä.

Torstain ja perjantain vietin jo legendaariseksi muodostuneella risteilyllä mallitoimiston väen kanssa. Vähän jopa pelotti lähteä :D Sen verran hurjaa on aiemmin ollut. Risteilyllä oli torstai-iltana muotinäytös. Mulla oli siinä sellainen selästä tosi avonainen mekko, joten mut määrättiin olemaan ilman rintsikoita muutaman tunnin ennen näytöstä, jottei selässä olisi mitään painaumia niistä. Niinhän sitten piti tehdä.



Kolme vuotta sitten olin tapahtumassa, jossa meillä oli muotinäytös ja siellä esiintyi myös mm. Sturm Und Drang. Ne tuli paikalle, kun me oltiin alusvaattesillaan siellä takatilassa. Joku juttu tässä nyt kyllä on, koska kun oltiin laivalla sovittamassa alusvaatteita näytöstä varten, joku niistä pojista pamahti taas paikalle :D Aika nopeasti kyllä hävis siitä sit, kun tais säikähtää. Ne oli tosiaan siellä laivalla esiintymässä.

Oltiin menossa ennen näytöstä syömään buffettiin. Yksi mallityttö riemuitsi suureen ääneen siitä, kun sillä ei ollut alusvaatesisääntuloa muotinäytöksessä: "Jes, mulla ei oo alusvaatteita!!! Voin syödä niin paljon kun haluun!!!" :D:D:D:D Pikkasen sai outoja katseita laivan henkilökunnalta ja muilta risteilijöiltä. Ja kerrankin se en ollut minä, joka kailottaa jotain tommosta!

Meidän piti olla pukutilassa puoli tuntia ennen näytöksen alkua. Menin sinne Essin kanssa, eikä siellä näkynyt yhtään ketään. Ehkä varttia ennen näytöstä sinne alkoi saapua porukkaa ja näytösvaatteita. Huomasin, että olin kuitenkin valikoinut mukaani ihan hajalliset sukkahousut, ja minun piti vielä lähteä hytistä hakemaan ehjät. Löysin Satun hytistä. Se oli vasta päässyt meikkauksesta lähtemään ja oli kasaamassa näytöstavaroita. Tuossa vaiheessa näytöksen alkuun oli aikaa viisi minuuttia. Meillä oli pikkaisen kiire! Kun kipitettiin hurjaa vauhtia käytävällä hissiä kohti, törmättiin yhden vaateliikkeen omistajaan, joka kiikutti siellä paniikissa näytösvaatteita. Se oli unohtanut ajan kulun, ja oli vähän myöhässä sekin :D Noh, ei siinä sit mitään, kuin että pukuhuoneeseen, ekat vaatteet äkkiä niskaan ja lavalle. Hyvin meni.

Näytöksen jälkeen korjailtiin vähän näytöskampauksia itseämme miellyttävimmiksi ja vaihdettiin vaatteet. Ilta sujui tanssien ja riehuen pitkin laivaa. Minulle ei oikein iloliemi maistunut ja alkoi kauheasti väsyttää jo kolmelta, niin menin suosiolla nukkumaan. Aina kun eräs hyttitoverini tuli käymään hytissä yön (ja aamun) aikana, se anto mulle pusun poskelle ja selitti, että se tekee musta rakettispaghetin ja kääri mun ympärille peittoa. Hihiii, pöljät <3. Melkeen kaikki muut jaksoi kukkua seitsemään-kahdeksaan asti aamulla. Mua harmitti ainoastaan se, että ne oli bailannu niitten Sturm Und Drangienkin kanssa, enkä minä ollut mukana XD. Seuraava päivä oli myös juhlimista. Meidän hyttiin mm. tunki yhdessä vaiheessa 15 ihmistä. Käytiin myös kuuliaina kuuntelemassa Leena Sarven pitämä luento, ja oi että se nainen kyllä osaa ottaa tilanteen haltuun!

Lähdin iltaan aika barbie-lookilla.



Maailman ihaninta kuulla, että selän takana ollaan puhuttu musta hyvää ^^.

Tuo risteilyllä ollut muotinäytös oli minun viimeiseni nyt ainakin hetkeen. Aivan ihana on tuo meidän porukka, tulee hirveä ikävä <3. Onneks niitä näkee joskus muutenkin.

9.10.2011

Tenttipaniikki!



Iiiiiiiiiiiik, huomenna on eka tentti varmaan vuoteen! Tai oikeestaan kaksi. Toinen on solubiologiaa ja toisen kurssin nimi taisi olla Energy and sustainability. Hirveen mielenkiintosia juttuja. On se vaan jännä, miten tenttikirjat alkaa tentin lähestyessä ällöttää, vaikka niitä vois muuten vaan lukea ihan huvikseen.

*tut, mä meen vaan nukkumaan.

8.10.2011

Taas saa jutskailla (:

Sallin kommentoinnin rekisteröityneille käyttäjille. Jospa se karsis vähän niitä anonyymejä avautumisia, joita en vaan millään välittäis lueskella.

Hengittäen.

Olin eilen tupareissa, jossa esiintyi bändi. Kyllä, kerrostalokaksiossa :D Tupa oli täynnä kavereita ja olo selväpäisen hilpeä. Olin väkertänyt kotona kampauksen, joka tuhoutui heti kun astuin ovesta sisään kunnon syysmyrskyyn. Vähän kiukutti XD. Mutta ei se kivaa iltaa kuitenkaan häirinnyt.

Tupareista kipitin Bran synttäreille, jonne minut oli kutsuttu. Avecikseni sain Elli-tyttösen, joka näytti tavalliseen tapaansa ihan nukelta valtavine silmineen. Tanssimista saippuakuplasateessa. Musiikin rytmi, suljetut silmät, kasvoilla hymy. Siinä on elämän jumalallisuus jotenkin niin ihanan läsnä. Joku tanssilattialähentelijä säikähti, kun hienona reaktiona siihen aloin vaan kirkumaan :D

Lahjoitin drinkkilippuni janoisemmille kavereilleni ja suuntasin kotiin aika aikaisin. Tänään on opiskelupäivä, eikä se onnistu väsyneenä, kun ei meinaa aina pirteänäkään. Soitin yöllä vielä pianoa kuulokkeet päässäni. On meneillään taas kausi, kun oon ihan hurahtanut soittamiseen <3.

Joku kävi taas tänään pimpottamassa ovikelloa. Ei huvittanut avata ovea.

Vähän stressaa tentit ja semmoset, mutta helpottaa kun katselee elämäänsä edes vähän kauempaa. Terveys, mahdollisuudet, ihmiset. Olemassaolon ihanuus. Päällä R:n villapaita, sylissä pieni pörröinen koira ja taivaalla pilvenhattaroita.

No nyt kyllä pitäisi lukea tenttiin. Moikka.

5.10.2011

.okkistO

Tänään minua on ilahduttanut:

-Ihana pianoni, jota voisin soittaa kaiket päivät onnellisena
-Ihana työpaikka, jossa saan juoda teetä pitkin päivää ilmaiseksi, jutella ihmisten kanssa ja hymyillä vaan leivosten ja kahvin tuoksussa
-Ihana pieni koirani, joka aina tekee melkein voltteja ilosta, kun saavun sen luo kotiin
-Puhelimet, joilla tavoittaa ihmisen, vaikka se olisi toisella puolella maapalloa
-Se, että asiat muuttuvat
-Vuohenjuusto

Tänään minua on harmittanut se, että tukka on pakko välillä pestä.

Ja kuinka siistiä on, että sulta vaan kysytään, että haluutko muuttaa Lontooseen silleen, että oltais siellä vaikka puolet ajasta? Käy minulle! Saa ny nähä, käykö Universumille.

4.10.2011

Kuun kausi.

Kuukaudessa hiukset kasvavat yhden senttimetrin.
Kuukaudessa kuu kiertää maapallon ympäri noin yhden kerran.
Kuukaudessa pystyy opetella soittamaan monta uutta biisiä.
Kuukaudessa ehtii siivota ja sotkea kodin monta kertaa.
Kuukaudessa tulee ihan kamala ikävä.

3.10.2011

Toinen sija ja lihansyöjäkasveja.

Olin siis lauantaina Tigi Photo Awardsissa, ja minusta otettu kuva sijottui kampaussarjassa toiseksi, JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE! Harmi kun mukaan ottamasta kamerastani olikin akku loppu, eikä mukana ollut laturia ): Gaalan teemana oli karnivaali, joten Vanha Yo-talo oli täytetty väreillä ja sirkustaiteilijoilla. Siellä käveli semmosia hujoppeja puujaloilla ja kaiken maailman akrobaatteja. Minulle taiteiltiin ilmapallosta puudeli ^^. Juontaja oli vaihtunut Anne Kukkohovista Kristiina Komulaiseksi, eikä asiaa selitetty yhtään mitenkään. Oli ilmeisesti ihan viime tipan vaihdos, koska gaalan jälkeen saadussa lahjakassissa oli esite, jossa kerrottiin mm. missä Anne Kukkohovin hiukset oli laitettu, ja mistä vaatteet olivat kotoisin. Etukäteen oltiin mainostettu Chisua ja "bilebändiä", joka oli yhtä kuin mies+kitara :D Ekstraesiintyjänä oli Martina Aitolehti :D Muotinäytöskin oli, enkä ikävä kyllä tykännyt oikein siitäkään. Noh, tykkäsin niistä sirkustaiteilijoista tosi paljon! Ruoka oli hyvää, eikä kasvissyöjälläkään ollut pulaa vaihtoehdoista. Paikalla oli paljon tuttuja, koska Jyväskylästä oltiin tultu kunnon porukalla kannustamaan kampaussarjan voittajaksi yltänyttä Marikaa hänen työpaikaltaan.

Gaalasta kipitin mutkien kautta punaisine sukkahousuineni, pilkkumekkoineni, kolmen sentin mittaisine irtoripsineni ja minisilinterihattuineni hotellin vällyjen väliin. Aamupala meni vähän hukkaan, kun oikeestaan vaan tuijotin ruokia appelsiinimehulasi kädessäni ja palasin sitten takaisin nukkumaan edellisen päivän juhlaoloa pois. Myöhemmin sunnuntaina syötiin vielä Roopen kanssa ravintolassa, ennen kuin minä lähdin takaisin Jyväskylään. Tihrustin vähän siinä itkua, kun iski jo etukäteisikävä. (Roope tosiaan lähti Kaliforniaan kuukaudeksi.) Tarjoilija toi sillon ruuat, ja oli muistanut minun tilaamani annoksen väärin. Se ihan hätääntyi, kun selvästi luuli minun menneen pois tolaltani sen ruuan takia :D Voi parkaa.

Tänään olen lukenut tenttiin, juonut teetä kaljatuopista ja käynyt äitin kanssa Viherlandiassa. Minun piti hankkia kukka-amppeli ja siihen joku rehu, mutta ostinkin sitten metrin korkuisen traakkipuun, hups. Arvostin taas äitiäni, kun se halusi välttämättä mennä katsomaan lihansyöjäkasveja, ja pyysi mua sylkäisemään yhteen semmoseen kannuun, jotta se sulkeutuisi. Se arvosti mua, kun sylkäisin.

28.9.2011

Tigigigigigigigi.

Kävin tänään penkomassa yhden "antiikkikaupan" kolttutarjonnan jokaista nurkkaa myöten. Etsin sopivaa asua ensi viikonlopun Tigi Photo Awardsien karnivaaliteemaan. Karnivaalimekkoloista en löytänyt, mutta päädyin ostamaan neljä yömekkoa, hiii! Roope osti tänään asunnon. Tuli vähän luuseriolo siinä rinnalla :D

Tosiaan, lauantaina on se Tigi-gaala, jeeeeeeeeeeeeee. Ruokaajuomaajuhlaa. Minusta otettu kuva on siis kampaussarjassa viiden parhaan joukossa, jonka vuoksi sinne gaalaan olen menossa. Kivaa (:

27.9.2011

Tuiketta.

Vähän on haikea olo, kun kesä on jo niin kaukana. Mutta tähdet! Tuolla ne taas niin nätisti täyttää taivaan tuikkeellaan. Pieneksi tuntee olonsa. Katseltiin viime viikolla tähtitaivasta kaukana kaupungin valoista. Ihan mielettömän upea näky - Linnunradan tähtisumu, satelliitit ja tähdenlennot.

Se eräs tietty Tärkeä lentää maanantaina valtameren toiselle puolelle ja palaa sieltä sitten vasta marraskuun alussa. Tulee kova ikävä.

23.9.2011

Yks punapäinen blondi.

Tiistaina olin lähdössä töistä, kun työkaveri pyysi minulta takaisin avaintaan. O-ou, luulin sen jääneen pukuhuoneen penkille (lukkojen taakse). Oltiin sulkemassa kahvilaa kahdestaan, ja se oli meidän ainoa avain. Voiiiiiiiiiii #¤%"¤"#%. Noh, eihän siinä auttanut muuta kuin pomolle soitella, että nyt kävi näin. Varsinainen pomoni ei ikävä kyllä ollut Jyväskylässä. Mun piti sitten soittaa toiselle pomolleni, jota en ollut vielä edes tavannut :D "No täällä Sini moi. Ei olla vielä tavattu, mutta oon töissä täällä kahvilassa ja nyt kävi silleen, että jätin avaimen lukkojen taakse pukkariin. Voisinko tulla hakemaan sulta avaimen kohta?" Tuo ei vielä edes hävettänyt ihan kauheesti, koska vahinkoja sattuu, enkä kyllä ollut ensimmäinen jolle noin oli käynyt. Mutta... Löysinpä sitten hetken päästä avaimen takin taskustani. Voi nolous!!! :D Sitten kyllä hävetti. "Tässä Sini taas. Mä löysinkin avaimen taskustani, anteeksi kauheesti kun tälleen häiritsin" Niih. Olin kyllä taas niin oman elämäni sankari.

Eilen piti myöhään yöllä lähteä vielä reissuun. Onneksi ei tarvinnut olla kuskina. Tänään palattiin takaisin. Kiehtovaa miten seura oikeasti tekee kaltaisekseen. Herra R on yyberbisnesmies, ja minustakin on alkanut pulppuilla ihmeellisiä bisnesideoita, joita ei kyllä ihan varmasti vuosi sitten olisi minun suustani kuullut. Pyöriteltiin tänään monen tunnin automatka yhtä sellaista ideaa, ja se oli tosi kivaa! Kumma on maailma.

19.9.2011

Muotipäivävideo.

Keskisuomalaisen nettisivuilla on video Jyväskylän Muotipäiviltä. Minä näyn siinä monta kertaa, jee!

18.9.2011

Muovailuvahaa.

Stand uppia, opiskelua, Lahden reissu, kaverin synttärit.

Ismo leikola sai kikattelemaan jutuillaan Paviljongissa viime perjantaina!

Oon lukenut solubiologian tenttiin silleen, että laitan munakellon pirisemään 45min päästä, ja opiskelen kunnes se hälyttää. Sitten pidän tauon, jonka aikana joko syön, soitan pianoa, käyn Murun kanssa lenkillä, tai katson hetken jotain sarjaa koneelta. Sitten taas munakelloon 45min aikaa ja kirjan ääreen. Se 45min on mulle tosi sopiva aika, koska se ei tunnu kauhean pitkältä ja jaksan koko sen ajan keskittyä täysin siihen kirjaan ja muistiinpanoihini.

Lahdessa vierailin veljeni luona ja kävin katsomassa Lahden Muotipäivillä näytöksen. Jännää oli olla yleisössä. Yllätyin, miten selvästi pienen pieni kulmakarvan nostokin näkyy yleisölle. Muru oli myös mukana, ja se innoissaan jahtasi näytöksen loppupuolella räjäytetyn hilepommin syöksemää silppua pitkin toria ^^. Yllättävän vähän oli haikea olo, kun ei itse ollut siellä lavalla.

Eilen olin kaverin synttäreillä. Mulla oli auto, ja jouduin sitten kuskailemaan humalaisia ties minne. Nykyään ei biletys tunnu enää samalta kuin joskus. Karsii kaveripiiriä tosi paljon pienemmäksi, kun ei enää ole kaikessa mukana. Harmi, mutta se on sitä elämän eteenpäin menemistä, elämän muovautumista. Nyt tekee mieli tehdä muita juttuja. Haluan syödä hyvin, liikkua, olla tärkeiden ihmisten kanssa, opiskella ahkerasti ja tehdä paljon sellaisia asioita, joista nautin.

Huomenna kahvilapäivä.

13.9.2011

PRRRRRRRRRRRRR.

Voi nolous, kun oon jo monta kertaa meidän kotitalossa hissiin mennessä painanut ylimmän kerroksen napin sijasta hissin hälytysnappia. Siitä aiheutuu semmonen kaliseva sireenin pirinä sit käytäville. Kukaan ei oo kertaakaan tullut kyllä kuikuilemaan, että mitäs oikeen tapahtuu (mikä on kyllä ehkä vähän huolestuttavaa). Haluan näköjään keskellä yötäkin ilmottaa naapureille, että Sini tuli taloon!

Minulta on töissä jo tosi monta kertaa kysytty, että oonko 'se malli', tai että olinko muotipäivillä mallina. Tänäänkin kahdesti. Pari viikkoa sitten joku sano: "Hei sä oot se [mallitoimiston nimi]:n malli! Ja nyt sä palvelet meitä, hähä!" :D Aivan.

Tuli taas ilmotus uudesta muotinäytöksestä. Niitä olisi tänä syksynä taas tosi paljon. Vähän ristiriitaisia tunteita herättää, mutta en ole kuitenkaan menossa.

11.9.2011

Silisili.

Eilen. Kiva työpäivä taas. Illalla pizzerian kautta pyörähtämään yössä. Hetken tanssia ja onnettarena toimimista (kaveri voitti kahdella eurolla 90e jostain ihmeen pelistä). Pakenin aika aikaisin kotiin yhden seurueemme jäsenen huonotuulisuutta.

Tänään. Aamu käynnistyi astumisella avojaloin koiran oksennukseen :D Kumman tehokkaasti herätti! Eikä ollu muuten eka kerta... Päivällä teki mieli lähteä metsään kävelemään, niin käytiin sitten tallailemassa pururatoja kaupungin laidalla Roopen ja Murbels Pukluk I:n kanssa. Tuoksui ihana syksy. Teki mieli silitellä sammalia. Sen jälkeen maistui ruoka porukoiden luona. Iltaan on kuulunut melkein tunnin puhelu Satun kanssa, lukemista-soittamista-haaveilua. Mulla on ollut jo monta vuotta päähänpinttymä Goasta, ja päätetty on, että se reissu toteutuu ensi vuonna.

9.9.2011

Otsikko.

Yhdeksän tunnin työpäivä, jonka jälkeen istuin samaisessa kahvilassa (joka on päätynyt ainoana alueen kahvilana Lonely Planet -kirjaan!!!) kaverin kanssa purkamassa sydäntä. Tuo kahvila on niin kiva työpaikka, että siellä viihtyy vapaa-ajallakin (: Kotona jo vähän väsytti, mutta jännästi jaksoin vielä istuskella Roopen vieraiden seurassa, vaikka varotin etukäteen Roopea, että saatan olla tyly ja vetäytyä makkariin omaan rauhaani.

Kävin maanantaina tunnin kasvohoidossa. Tiistaina kävin hiuspohjan ja hiuksien tehohoidossa ja ottamassa kestovärin ripsiin ja kulmiin. Lepoa keholle. Oon lukenut, soittanut melkein joka päivä 1-2h pianoa ja pitkästä aikaa ollut vaan. Lepoa mielelle.

Olen onnekas, kun minulla on niin äänekäs intuitio, joka neuvoo tien.

8.9.2011

Noniin.

Tämä ehkä kertoo paljon niille, jotka näitä juttuja ymmärtää:



Vähän on väsyttänyt. Takana on 11h työpäiviä, viiden tunnin muotinäytösharjoituksia, neljän tunnin vaatesovitukset, itkemistä toisilta piilossa, hillitöntä iloa ja naurukohtauksia, esiintymisen riemua. Muotipäiväviikonloppu oli aivan ihana, talletan ne hetket visusti sydämeeni. Kuitenkin on semmoisia juttuja, joiden vuoksi peruin osallistumiseni melkein kaikkiin tämän vuoden muotinäytöksiin. Aikansa kutakin. Nyt annan enemmän aikaa muulle elämälle.

20.8.2011

Sässässässäs.

Oon alkanut pukeutua erilaisiin väreihin kuin ennen. Ennen maanläheiset värit sai mut tuntemaan itseni maatuvaksi lehdeksi, nyt sinapinkeltainen ja ruosteenoranssi halaavat lämpimästi. Marjapuuronpunainenkin tuntuu omalta. Omituista.

Viime tiistaina mulla oli vapaapäivä. Seuraava sellainen on 4.9. Mitä ihmettä? Sinin kalenterin kuuluu olla täynnä hiljaisuutta, harmoniaa, köllöttelyä ja hetken mielijohteiden mukana liitämistä, ei ennalta aikataulutettua kiirettä. Noh, otan tämän haasteena. Käärin hihat ylös ja uurastan. Kyllä jokaiseen päivään mahtuu hetki ihan vaan itselle.

16.8.2011

Finalisti!

VIHDOINKIN saan tästä hihkua! Minusta otettu kuva pääsi TIGI Photo Awardsin kampaussarjan finaaliin, eli viiden parhaan joukkoon, jeeeeeeeeeeeee! Trendin sivuilla alkoi tänään äänestys yleisön suosikista. Olis hirveen kiva, jos kävisitte äänestämässä ehdokasta numero 11. (: Tässä on linkki ehdokaslistaan. 1.10 on Helsingissä TIGI Fashion Awards, jonne saapui kutsu finaalipaikan myötä, hurjan jännää!

15.8.2011

Kissa ja hyökyaaltoja.

Viime ke ja to oli muotinäytöksiä. Esiteltiin vaatteita suht pienessä vaateliikkeessä, johon ei oltu tehty minkäänlaista lavaa tai tilaa catwalkille. Kipiteltiin vaan siellä keskellä liikettä. Torstaina muotinäytöksiä ei edes juonnettu mitenkään, ja kun dj soitti muutenkin koko ajan musiikkia suht kovalla, ei liikkeeseen kesken näytöksen tupsahtanut asiakas välttämättä älynnyt, mikä oli homman nimi. Siinä sitten sai samalla väistellä tielle eksyneitä shoppailijoita :D Tuollaiset pienet näytökset on muutenkin haastavia, kun yleisö on jopa metrin päässä, jolloin pienimmätkin eleet ja ilmeen vivahteet välittyvät yleisölle. Meitä oli neljä mallia, joista uusimpia jännitti hurjasti (: On vähän harmi, kun ei itse saa enää kokea sellaisia perhosparvia mahassa, mutta toisaalta pystyy keskittymään täysillä esiintymiseen, sillä oon vaan tosi innoissani aina kun lavalle olen pääsemässä. Hiiii! Kivaa oli.



Aloitin viime viikolla työt kahvilassa. Olin pari ekaa tuntia ihan paniikissa, kun uutta informaatiota tuli koko ajan hyökyaaltoina, joista en saanut talletettua kerralla kuin pari vaivaista pisaraa, yhyy. Kyllä se siitä kuitenkin hiljalleen lähti sujumaan, ja uskon viihtyväni siellä älyttömän hyvin, kun hiljalleen tulee varmuus siihen tekemiseen.

Tänään vietän kosmetiikkavapaata päivää, joka on tähän mennessä kulunut teetä hörppien, äitin tekemää kasvissosekeittoa syöden ja Murun kanssa metsässä hiiviskellen. Ajatella, että oon nähtävästi ihan oikeasti luopunut lepakkoelämästä ja herään vapaapäivinäkin viimeistään yhdeksältä O:

6.8.2011

Lisäys.

Kiedoin eilen illalla kotona päähäni huivista turbaanin ja kikattelin itsekseni, kun näytin niin typerältä. Tänään töissä laitoin taskuuni kuplamuovia ja poksauttelin sitä pitkin päivää. Halvat huvit (:

Kauneudenhoitohömppää, jee!

Joe Blasco, yksi elämäni miehistä. Lähempi suhteemme alkoi muutama vuosi sitten eräänä aamuna, kun poskeeni oli ilmestynyt järkyttävä finni (MÄ VIHAAN PELKÄSTÄÄN TOTA SANAAKIN IHAN HIRVEESTI!!!!!). Seuraavana päivänä oli muotinäytösreissu Tampereelle luvassa, joten marssin kauneusalan erikoisliikkeeseen, ja ilmoitin tarvitsevani jotain, jolla peittää "TÄN". Meidän nimittäin oli tarkoitus tehdä niihin näytöksiin pohjameikki itse. No Blascon Joehan sieltä käteeni ojennettiin ja se oli pelkkää rakkautta siitä eteenpäin. Pieeenen pieni nappi red neutralizeria <3. Sillä peittyy mikä hirviö tahansa ja sitä löytyy vieläpä tarpeeksi vaaleana minun iholleni. Red neutralizer peittää nimensä mukaisesti punaisen värin, joten se ei niin hyvin toimi tummiin silmänalusiin, mutta onneksi harva punatukkainen kärsii semmoisista. Sentäs jotain hyvää tästä vampyyrimeiningistä, t. nimimerkki koko kesän aurinkorasvalähmässä varjossa kököttäen.

Minun ja Joen tielle on osunut myös muutamia kivenlohkareita. Ensimmäisen meikkinapin tuhosi puudelinpentu nimeltään Muru. Se tuli kerran keittiöön naama valkoisena huuliaan lipoen. Se pälli oli nuollut melkein uuden Blasconi ihan puhtaaksi. Eiiiiiiii! Hauva kakkasi seuraavana päivänä valkoista kakkaa... :D Ostin sitten kiltisti uuden noin 35e maksavan peitevoidenapin. Meni ehkä päivä, kun onnistuin hukkaamaan sen. ): Ostin sitten kolmannen, joten olin käyttänyt siihen mömmöön rahaa jo yli satasen. Oon perusluonteeltani aika pihi, mutta silti koen, että se on sen arvoista tavaraa. Kolmannesta napista pidin hyvää huolta ja se kestikin käytössäni reilun vuoden. Viime viikolla minun ja Joen tiet erosivat jälleen traagisesti - oon taas hylännyt sen jonnekin polkuni varrelle huolimattomuuttani

Oon nyt noin vuoden käyttänyt mineraalimeikkivoidetta silloin kun meikkivoiteelle on tarvetta. Mineraalimeikki antaa ihon hengittää ja suojaa sitä mm. auringolta. Myös luomivärini on mineraalimeikkiä. Blascon peitevoide on supertehokasta, mutta myös supertukkivaa. Oon yrittänyt käyttää sitä säästeliäästi, ja nyt päätin olla ostamatta uutta, koska pärjään arkikäytössä sutaisulla mineraalimeikkivoidettakin. Hankin varmaan Blascon taas syksyllä sitten kun tulee joku muotinäytös, jonne täytyy tehdä meikkipohja itse. Ensi viikolla oleviin näytöksiin piti alunperin tehdä meikki ja kampaus itse, mutta (kuten aika usein) suunnitelmat ovat muuttuneet ja meidät puleeraa näytöskuntoon ammattilainen. Ensi viikon näytökset on pieniä vaateliikkeessä olevia näytöksiä. Odotan jo ihan täpinöissäni niitä, lava kun lava ^^. Edellisestä näytöksestä on jo ihan liian pitkä aika.

Eilen vein Murun sen kummitädille Jennille hoitoon ja meni itse Ellin bileisiin. Varmaan kolme vuotta ollaan onnistuttu yhden Ellin kaverin kanssa menemään täysin ristiin bileissä, eikä me oltu tavattu koskaan ennen. Oltiin jo alettu epäilemään, että me ollaan sama ihminen, tai eletään eri ulottuvuuksissa. Eilen tavattiin, eikä ilmeisesti tapahtunut universumien törmäystä. Kiva ilta oli (: Nyt oon lähdössä jonnekin korpeen bileisiin, jonne mut saatiin houkuteltua kertomalla riihestä, johon on raahattu dj-kamat ja discovalot. Muita valoja ei koko paikasta löydykkään. Kassissa on evästä, pyyhe ja kynttilöitä. Illemmalla luvattiin pitää dubstep-tunti.

Tässä Elli (: Tavattiin, kun olin Ellin isosena riparilla 9 vuotta sitten. Meistä on heti riparin jälkeen ihan samanlainen kuva, otettiin siitä uusinta.



Ps. Joe Blascon veroinen kauneudenhoitohärpäke on kuivashampoo! Sitä kun suihkauttaa hiusten tyveen, saa ihanan ilmavan ja puhtaan näköisen pehkon parissa sekunnissa. Tämäkin on semmonen huokosia tukkiva mömmö, mutta pikaisia bileisiin lähtöjä varten täydellinen.

2.8.2011

Kiploja.

Moikka (: Istun Hakaniemen torin laidalla olevan talon yhdeksännessä kerroksessa ikkunan äärellä. Kivasti paistaa auriko ja vesi kimmeltää. Oon päässyt hurjastelemaan pitkin Helsinkiä avomersun kyydissä puhallellen saippuakuplia ^^. Oon täällä vielä torstaihin asti. Ihanaa nähdä tänne muuttaneita ystäviä. Lauantaina olin tosiaan häissä. Lauloin kirkossa, NAPPASIN HÄÄKIMPUN ja toimin loppuillasta karaoke-emäntänä. Oon nukkunut joka yö eri paikassa ja hymyillyt paljon.



27.7.2011

Wrrrrummm.

Tästä parvekkeesta on kyllä tullut ihan lempparipaikka. Tässä voi vaan istua ja katsella pilvien lipumista ohi teemuki kätösissään. Ystäväni hankki minulle ansiokkaasti parveketta koristamaan tuommosen ison kukkapuskan. Aina alkaa hymyilyttämään kun sitä vilkaiseekin (:

Oon viikon sisällä saanut tietää kolmesta suunnitteilla olevasta avioerosta lähipiirissäni. Voi ei! No sentäs ensi lauantaina on yksi vastatoimi, sillä hääjuhliin oon menossa. Oon lupautunut laulamaan kirkossa. Kivaakivaakivaa, pääsen lallattamaan!

Parin viikon päästä alkaa syksyn muotinäytökset. Syyskuussa olisi joka viikonloppu näytöksiä, mutta jätän Tampereen muotipäivät suosiolla väliin, sillä minun on myös ehdittävä opiskella ja käytävä töissä. Oon nyt ihan mustelmien peitossa, täytyy vähän alkaa olla varovaisempi ^^. Mustelmia on vaikea piilottaa, ja meikin kanssa täytyy olla varovainen, ettei tule sotkeneeksi näytösvaatteita, kun niitä kiireessä sisääntulojen välissä päällensä vetelee. Sukkahousujen alle voi vähän meikkiä laittaa. Rusketusrajojen kanssa mulla ei sentään ole ongelmia, koska minä vaan en rusketu. Ihmiset ei oikein usko sitä, etten muka ollenkaan ruskettuisi, mutta minä vaan en. En hitustakaan. Vaikka palaisin, niin muutun sen jälkeen takaisin vitivalkoiseksi. En oo kyllä moniin vuosiin palanutkaan, koska suojaan ihoni aina tarkasti auringolta. Hiuksiani myös varjelen uv-säteilyltä, koska se haalistaa hiusten väriä, ja mun mielestä punainen on parempi hiustenväri kuin keltainen (:

Jyväskylän valtaa taas ralliääliöiden joukkio. Minä matkaan huomenna Tampereelle niitä karkuun, hähä! Tampereelta häihin, häistä Helsinkiin. Viikon päästä olen jälleen tässä parvekkeella ihmettelemässä elämää teemukin kanssa (jos maailma sen suo).

Päivän biisi.

26.7.2011

Ropinaa.

Hetki sitten iltataivas oli lumoavan punertava. Nyt istun parvekkeella katsellen ja kuunnellen sadetta. Sade on yksi sellainen asia, jota vaan rakastan hurjasti. Suora kosketus taivaalta.

Oon nyt jotenkin tosi liikuttunut ja onnellinen. Minulla on niin ihana elämä. Minulla on rakkaita ja hienoja ihmisiä ympärilläni. Hurjasti mahdollisuuksia ja seikkailuja edessäpäin. Koti, jossa viihtyy. Syli, jossa tuntee olevansa turvassa. Hauva, joka täyttää yhden kolon sydämestäni. Kivaa tekemistä ja lahjoja, joita saan hyödyntää.

Jaloille tippuu vesipisaroita. On hyvä olla.

<3

23.7.2011

Kännikaloja.

Aamutee ja -puuro parvekkeella kaikessa rauhassa. Sitten töihin kaitsemaan humalaisia. Yks porukka katto hotellihuoneessa pornoa ja piti ovea auki. (?!!??!) "Moikka. Mulla olis yks pyyntö. Voisitteko pitää tätä ovea kiinni, koska täällä käytävällä kulkee lapsiakin ja tänne kuuluu... krhm, ääniä. Kiitti!" Kotona teen kittausta raatona. Illemmalla iltakävely avojaloin Murun kanssa tuolla ihanassa kesässä. Joku humalainen vanhus (joka puolella uiskentelee kännikaloja!) halusi rapsutella Murua ja jäin herran kanssa juttelemaan koirien jalostamisesta. Nyt vielä aion hankkia kamomillateemukin tähän kynttilän (ja läppärin) valoon viereeni. Sitten pitkät yöunet jenkkisängyssä (mun tyyliä olis kyllä enemmän vaikka riippumatto), joka on ihan kokonaan minun vielä muutaman päivän.

21.7.2011

Siivoojatädista kahvilatädiksi.

Tapasin tänään yhden kaverin poikaystävän ekaa kertaa. "Moikka, mä oon Sini", "Moikka, mä oon nähny sut alusvaatteissa". :D:D:D::D:D:D:D:DDDD Öööö, jooh. Niihän se oli, niinku on ehkä puolet tästä kaupungista, kun tuolla näytöslavoilla alusvaattesillaan kekkaloin. Ohan sekin jonkunlainen saavutus...? Voi että menin kyllä sanattomaksi :D

Heräsin tähän päivään, kun yksi toinen kaveri soitti mulle ja kysyi kiinostaisko mua kahvilassa työskentely. Sen joku tuttava etsi kahvilaansa työntekijää. Sanoin, että kylläkylläkyllä ja - bling! - oon jo käynyt työhaastattelussakin ja musta tykättiin ja sain sen paikan! JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE! Oon ihan hurjan iloinen ja innoissani! Se kahvila on vieläpä yks mun lemppareista (: Oon meinannut hajoilla tohon siivoushommaan, ja näin asioilla on vaan tapana järjestyä. Sini <3 Universumi. Kiitos.

17.7.2011

Iih.


Oon viime päivinä näyttänyt mielestäni vähän siltä lohikäärmeeltä, joka oli Muumeissa.

Ilta on kulunut lyhdyn kanssa parvekkeella syksyn opintoja suunnitellen. Välitauko on tehnyt tosi hyvää, ja nyt on jo hirveä hinku takaisin yliopistoon. Iiiiiih! Jännittää ihan.

Varattiin vuoden vaihteeseen lomamatka etelän lämmön syleilyyn <3. Ilotulitusraketteja taivaalla, hiekkaa varpaiden välissä. JeeeeeeeeeeeeeeeeeEEEEEEEEEEEEEE!

Kivaa kun on ympärillä sellaisiakin ihmisiä, joille voi vastata kysymykseen "miks täällä on niin paljon kaikkia tiikerijuttuja", että "se on mun toteemieläin" ja toinen ymmärtää heti.

Meen vielä parvekkeelle ja otan kupillisen rooibosteetä mukaani. Nätti ilta, ehkä vähän jopa syksyinen (iik!).

13.7.2011

Murustelija.

Kukaan ei ole mua vahtimassa, niin syön taas hapankorppuja sängyssä. Tänään on maistunut hyvältä myös kuivatut taatelit kylmän maidon kanssa. Sain veljeltäni puoli kiloa kristallisuolaa. Suolakidelyhdyt on samaa tavaraa, sellainen palaakin täällä just nyt. Oon levännyt pois levottomuuttani ja taidankin kohta kiivetä yöpuuhun.

Sen pituinen se tällä kertaa (:

11.7.2011

Pilli ja Pulla.

Tänään itkin töissä (voi kuinka noloa!) ja oon miettinyt, että Murua ei paljon rahahuolet paina, mutta sitä kyllä harmittaa ihan hirveesti, jos sen pallo menee sohvan alle.

9.7.2011

Surrur.




Jätän yleensä bloggaamisen iltaan, niin nyt se on taas jäänyt tekemättä, koska oon ollut joka ilta jossain menossa. Tänään on Annen synttärijuhlat, joten pakko kirjotella päivällä, että tulee edes joskus tehtyä, kun tämä on kummiskin kiva juttu (:

On ollut kaikkea kivaa kesätekemistä. Keskiviikkona lähettiin extempore rannalle paistamaan muurinpohjalettuja. Mukana oli meidän vieras, jenkkihymy-Muru, Hello Kitty -sateenvarjoni päivänvarjona, kissalaukku, smurffilimsaa ja muuta evästä.






Torstaina oli pitkästä aikaa kotonaköllöttelypäivä. Lukemista, teetä, joogaa, Murun kanssa kävelyä. Illalla karkasin kyllä kotoa.

Perjantaina vietin päivän Roopen toimiston parvekkeen lattialla makoillen läppärin, päiväkirjan ja Murun kanssa. Oon katsonut yli kymmenen vuotta vanhaa silloista lempitv-sarjaani ja miettinyt, että millonkohan napapaidat tulee taas muotiin. Illemmalla olin kavereiden luona grillaamassa. Verisiä pihvejä ja Sinille sieniä. Sieltä mentiin vielä Poppariin jossa soitti SiCi & the Boogie Brothers. Oli aivan ihanaa kuunnella niin taitavaa laulua, oijjoi. Eilen oli kyllä jotenkin semmonen päivä, että melkeen kaikki asiat kiukutti, mutta kuitenkin oli loppujen lopuksi tosi kiva päivä (:




Tässä uusi tukkani. Vähän lyhyempiä kutreja edessä, mutta kyllä se vieläkin yltää pitkälle yli puolen selän (:



Ja tättärää!

6.7.2011

Kissalaukussa hyrrä.

Lähdettiin eilen anoppilaan kyläilemään. Tuli syötyä paljon jäätelöä ja löydettyä neliapila ja viisiapila. Keräilin pienenä neliapiloita. Oon löytänyt myös mooooonta viisiapilaa ja yhden kuusiapilankin. Eilen se viisiapila vaan jotenkin osui silmääni kävelylenkillä, vaikken tarkoituksella etsinyt mitään. Muunlaisia löytöjä tein myös ^^. Löysin kirppikseltä aivan superhienon käsilaukun! Se on niinku kissan pää. Sain Roopelta sen vanhan hyrrän, jota oon sitten kannellut mukanani. Muru yritettiin hemmotella pilalle kananlihalla, ja nyt sen maha on ihan sekasin yliannostuksesta. Kiva /: Täytyy keskellä yötäkin nousta käyttämään sitä ulkona, mutta onneksi se sentään osaa ilmottaa, millon täytyisi ulos päästä (: Tänään tultiin illaksi kotiin. Meille tuli kiva vieras ainakin täksi yöksi.

Kivaa kun Pieni Vihreä Tunnehirviöni osaa aika usein ottaa asioita vastaan tosi hienosti. Asioita, joista voisi periaatteessa olla jopa vähän paniikissa ja murehtia itsensä puhki, mutta pieni örvelöni vaan kohauttaa olkapäitään ja tykkäilee sammakkosankareiden muotoisista pilvenhattaroista. Mutta ei siis mitään hätää ole, eiei. Hyvin on elämä. Elämä on hyvä.

2.7.2011

Plöplöp.

Ilma on kuin pomppulinna - pehmeä ja jännittävä! Kivaa kipitellä kesämekossa ympärisankoämpäri.

Eilen käytiin Roopen kanssa erään lähikunnan kesäteatterissa. Ihan järkyttävä esitys oli O: Näyttelijät laulo nuotin vierestä. Ykskin ehti väliaikaan mennessä huutaa neljä biisiä. Näyttelijöiden laulutaidottomuutta yritettiin paikata sillä, että yksi bändin jäsen lauloi niiden laulun päälle. Pläh, oli ihan karseeta. Karattiin paikalta väliajalla, koska ei vaan viitsinyt tuhlata aikaansa tuommoisen katsomiseen ja kuuntelemiseen. Mulle jäi siitä reissusta käteen ruusu, jonka yksi näyttelijä ojensi minulle ^^. Ei kiva ilta onneksi miksikään mennyt, olihan tuokin yhenlainen kokemus :D Käytiin syömässä ja istuskeltiin puiston laidalla portailla ihan vaan kummastelemassa elämän ihmeellisyyttä.

Nyt mä pohdin, että ketä tämmönen kirjotus muka kiinnostais. No jaa, ei kai sillä oo niin väliäkään (: TäntänTÄÄ!

Tänään oli hymypäivä. Onnellisuuspäivä. Rakastamispäivä. Elämäänluottamispäivä. Huomenna on sunnuntai ja tuplapalkka.

30.6.2011

Kesä kaikin päin.

Tiistaina oltiin Annen kanssa lounaspiknikillä. Salaattia, juuri paistettua leipää, mansikoita, lakritsaa, mehua, teetä, saippuakuplia, kikattelua ja kuulumisten päivittämistä. Tää oli paras kuva, jonka musta sai otettua sillon, en näköjään osannut olla aloillani ^^. Seuraavissa kuvissa Annetyttönen <3. (Ainiin, ei kuulemma saa sanoa enää tytöksi sitä rouvaa.)



Eilen olin entisessä kodissani kylässä ja sieltä päädyttiin muutaman Jengiläisen kanssa naapureidemme iloksi tuohon meidän pihaan nauttimaan kesäillasta.

Hapsiaisen piilottelu.



Itseään täytyy aina kuvata.



Uusi kesäkolttu.



Miksi aina alkaa tehdä mieli joogata, kun on vähänkään juonut viiniä?!!??



Mikä se on? Se on MERITÄHTI!!!



Kävin äsken kampaajalla leikkauttamassa hiukseni. Edellisestä kerrasta oli melkein vuosi. Yleensä on hiusnäytöksiä sopivaan tahtiin, jotta ei itse tarvitse käydä tukanleikkuussa, mutta nyt ei ole ollut semmosia vähän turhan pitkään aikaan. Tuon leikkauksen sain kiitokseksi kuvauksista, joissa olin tutulle kampaajalle mallina. Nyt on edessä vähän lyhyempää tukkaa ja kuivat latvat on poissa. Tuskin kukaan kuitenkaan huomaa että tälle on mitään tehty (:

Ihana kesä vaan jatkuu, ja minä jatkan siitä nauttimista Murun kanssa parvekkeella. Heippa!