20.10.2011

Sitä ja tätä.

Eilen heräsin vähän neljän jälkeen aamuyöllä. Yritin jatkaa unia. Kului tunti, mutta Nukkumattia ei vaan enää sängyssäni näkynyt. Nousin ylös. Keitin itselleni kamomillateetä ja luin jotain kevyttä (tällä kertaa se oli 7 vuotta vanha cosmopolitan). Ei auttanut. Nousin sitten ylös ja aloin tekemään niitä koulujuttuja. Jes, sain yhden homman valmiiksi! Sitten pystyinkin hyvällä mielillä lähtemään siskojeni kanssa kiertämään kirppiksiä, kun kutsu sellaiselle reissulle tuli. Mulla meni 25e ja nyt vaatekaappia täyttää uusi jakku, paita ja kolme mekkoa. Murulle toin tuliaisiksi kotiin Murun kokoisen pehmolelun, jonka kanssa se on onnessaan paininut. Illalla menin porukoille, jossa oli toisen siskon riehakkaat lapsoset paikalla. Muutaman tunnin siellä kestin, kunnes oli vaan ihan pakko lähteä karkuun sitä jatkuvaa riehumista. Huhhuh.

Viha. Se on tosi syövyttävä tunne. Sen kanssa ei ihminen kauhean hyvää elämää pysty elämään. Helpottaa kamalasti, jos vaikka puoliväkisin mielikuvissaan halaa vihan tunteita aiheuttavaa henkilöä ja antaa anteeksi. Ei ole mitään väliä, ansaitseeko tuo ihminen anteeksiannon vai ei. Rakkaus ja myötätunto eivät ole uusiutumattomia luonnonvaroja, niitä voi kyllä huoletta kaataa vaikka likasankoon. Tietenkään ei pidä vaan maata hiekkana ihmisten jalkojen alla, mutta tekee itselleen suuren palveluksen, jos osaa päästää irti vihastaan.

Kasvoja menneisyydestä, outoja unia, hyvä olo omassa kehossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.